NordHero on Crazy Town Jyväskylän jäsenyritys, joka on erikoistunut pilvipohjaisten palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja hallintaan – erityisesti Amazon Web Services (AWS) -ympäristössä. NordHero tavoitteena on nimensä mukaisesti tehdä asiakkaistaan pilvipalvelujen supersankareita.

“NordHero on enemmän kuin pilvitalo – se on kasvun mahdollistaja,” tiivistävät yrityksen perustajat Pekka Malmirae ja Janne Kuha. “Me vauhditamme asiakkaitamme neljän supervoiman avulla:

ct blogi nh 1

Todistettua huippuosaamista maailmanluokassa

NordHeron osaaminen ei ole vain paikallista – se on tunnustettu myös kansainvälisesti. NordHero on ensimmäinen alle 600 työntekijän organisaatio koko Pohjois-Euroopassa, joka on saavuttanut AWS Data and Analytics Service Competency -statuksen. Tämä tunnustus kertoo vahvasta asiantuntemuksesta dataratkaisujen saralla ja sitoutumisesta korkeaan laatutasoon.

Yritys on toteuttanut asiakkailleen lukuisia edistyneitä dataratkaisuja, kuten:

Lisäksi NordHerolla on laaja kokemus generatiivisen tekoälyn hyödyntämisestä eri toimialoilla – oli kyse sitten asiakaskokemuksen kehittämisestä, sisällöntuotannon automatisoinnista tai vaikka kenttähuollon tukemisesta oikea-aikaisella, tilannekohtaisella tietämyksellä ja dokumentaatiolla.

ct blogi nh 2

Jatkuvaa kehittymistä ja kansainvälistä näkökulmaa

NordHero panostaa vahvasti asiantuntijoidensa osaamiseen. Yritys kannustaa henkilökuntaansa oppimaan uutta ja validoimaan osaamistaan teknisin sertifioinnein, ja NordHeron tiimi osallistuu säännöllisesti kansainvälisiin konferensseihin, kuten AWS re:Invent -tapahtumaan Las Vegasissa, sekä muihin alan huipputapahtumiin Euroopassa ja maailmalla.

“Emme vain seuraa kehitystä – haluamme olla sen eturintamassa. Konferenssit antavat meille paitsi uusinta tietoa, myös suorat yhteydet AWS-ekosysteemin johtaviin toimijoihin,” Janne kertoo.


Crazy Town on enemmän kuin työtila – se on yhteisö, jossa liiketoiminta ja ihmiset kukoistavat ja kasvavat. Liity osaksi yhteisöä nyt! Tutustu Crazy Town yhteisöömme ja eri kaupunkiemme tarjontaan. Soita ja kysy miten voimme palvella juuri sinua ja sinun yrityksesi tarpeita parhaiten!

Kysy lisää tai pyydä tarjous!

Etsitkö toimitilaa itsellesi tai tiimillesi? Kysy meiltä lisää ja pyydä tarjous! Järjestämme mielellämme esittelyn tiloissamme.